| OSUUSKUNTA
VALOKOTO - vuodesta 2006 |
||
AjankohtaistaOsuuskunta Valokoto tiedottaa: Tervetuloa mukaan
Valokotoyhdistykseen
Valokotoyhdistyksen ovat perustaneet Osuuskunta Valokodon jäsenet syksyllä 2008. Osuuskunta Valokoto syntyi aikoinaan, jotta voisimme tarjota ihmisille kokonaisvaltaista hyvinvointia ja henkistä kehitystä tukevia hoitoja, kursseja ja tuotteita. Nyt on tullut aika yhdistyksen kautta luoda entistä laajempia ja monipuolisempia osallistumismahdollisuuksia kaikille luontaishoidoista, itsensä kehittämisestä ja valotyöstä kiinnostuneille. Yhdistyksemme päämäärä on sama kuin osuuskuntammekin: olla mukana edistämässä valon, rakkauden ja hyvinvoinnin leviämistä sekä yksilötasolla että myös laajemmin. Me olemme jokainen osa kokonaisuutta, ja kaikella mitä teemme on merkitystä. Yhdistys järjestää toimialaansa liittyviä tapaamisia ja tapahtumia, kuten luento- ja keskustelutilaisuuksia, energiatapahtumia, meditaatioiltoja ynnä muuta mukavaa. Jokainen yhdistyksen jäsen voi osallistua tapahtumien suunnitteluun ja toteuttamiseen oman kiinnostuksensa mukaisesti. Yhdistys julkaisee 2-4 kertaa vuodessa ilmestyvää nettilehteä, joka sisältää ajankohtaista tietoa ja kokemuksia luontaishoitojen ja henkisen kehityksen alalta. Sen ensimmäinen numero ilmestyi 15.12.2008 ja sitä saa tilaamalla Osuuskunta Valokodon uusien nettisivujen tilauslomakkeella tai kysymällä valokotolaisilta. Yhdistys pyrkii edistämään sitä, että tietoisuus luontaishoitojen mahdollisuuksista ja ihmisen sisäisistä voimavaroista leviäisi laajemmin. Osuuskunta Valokoto tarjoaa yhdistyksen jäsenille vaihtuvia tarjouksia palveluista ja tuotteista. Yhdistykseen voi liittyä jäseneksi tai kannattajajäseneksi (esim. yritykset ja yhteisöt) kuka tahansa, joka on kiinnostunut yhdistyksen toiminnasta. Jäsenmaksu on 20€/vuosi ja kannattajajäsenen maksu 50€/vuosi. Jos haluat olla mukana luomassa valoisampaa tulevaisuutta itsellesi ja koko kotiplaneetallemme, Valokotoyhdistys on sinua varten. Tervetuloa joukkoomme! Sirpa Leppänen (Valokotofoorumin nimimerkki Sirpa) Valokotoyhdistys ry:n puheenjohtaja Tiedustelut: terapiatalo.sirpa (ÄT) gmail.com (vaihda (ÄT):n tilalle @-merkki) tai puh. nollaneljäkuusi-578 5510 Keskeiset nettisivuosoitteet: Valokotoyhdistyksen uudet nettisivut: http://www.valokotory.kotisivukone.com/ AVATTU JO! Osuuskunta Valokoto: http://www.valokoto.com/ toimii Osuuskunta Valokodon ja Valokotoyhdistyksen keskustelufoorumi: http://valokotofoorumi.phpbb.fi/ TOIMII! Jäsenten nettisivuosoitteita: Jan-Peter ja Maija Bäckman: http://www.kalevalaisetenergiat.fi/ AVATTU 12.12.2008! TERVETULOA! Reeta Palomäki: http://heleinna.googlepages.com/ AVATTU JO! Sirpa Leppänen: http://www.freewebs.com/terapiatalo-sirpa/ AVATTU JO! Muuta: Paljon uusia kursseja ja tapahtumia. Selaa tieto näiltä sivuilta, jonne on tulossa paljon kaikkea tapahtumaa! - Valokodon nettikauppaan lisätty uusia tuotteita: esim. taiteilija P. Railan upeita teoksia! Wink, wink! Tiibetiläisiä kulhoja, kivikoruja ja paljon muuta mukavaa. Nettikauppa siirtyy http://www.valokoto.com -sivuille mahdollisimman nopeasti. Osuuskunta Valokodon ja Valokotoyhdistyksen puolesta tämä tiedoksenne. Jos ette halua enää tiedotteitamme Valokotoyhdistyksestä tai Osuuskunnasta niin lähettäkää pyyntö tietojenne poistamisesta, kiitos. :) Tiedotetta ja tätä osoitetta saa jakaa myös niille, joita arvelette asian kiinnostavan. :) Astu sisään Valokotoon
– ja ole kuin kotonasi. |
|
|
| Päivitetty 18.4.2010 © Jan Bäckman |