VALOKODON ETUSIVU
Lämpimästi tervetuloa Osuuskunta Valokodon internet -sivuille. Osuuskunta Valokoto on työosuuskunta, jossa kohtaavat monet mahdollisuudet.
Tässä linkki sivukartalle: sivukartta
Osuuskunta Valokoto
”Ole se, joka oikeasti Olet – Rakkaudella”
Osuuskunta Valokoto koostuu joukosta oman henkisen tiensä kulkijoita, joiden kutsumuksena on tukea myös muita ihmisiä omien voimavarojensa käyttöönottamisessa. Olemme yhdistäneet voimamme auttaaksemme asiakkaitamme voimaan kokonaisvaltaisesti paremmin ja löytämään omaa sisäistä valoaan.
Tarjoamme eväitä hyvinvointiin ja henkiseen kasvuun kurssien ja hoitojen muodossa, sekä monenlaisia iloa ja valoa lisääviä palveluita ja tuotteita. Jäsenemme toimivat eri puolilla Suomea: pääkaupunkiseudulla, Tampereen alueella, Turun seudulla ja Oulussa. Osa meistä myös matkustaa kauemmaskin esimerkiksi kurssien merkeissä. Energiahoitoja on moneen lähtöön esim. reikihoito, Cammalot® -hoidot, Shamballa® -hoidot, Kalevalaiset Energiat® -energiahoidot, Aurahoito, Enkelienergiahoito ja monta muuta. Reikikurssit ovat monen valokotolaisen tarjonnassa mukana. Olemme avanneet kesällä 2009 kaupan Helsingin Punavuoreen. Kauppa on nimeltään Kalevan Tähti ja se on samalla kurssikeskus sekä hoitohuone. Myymme henkisiä tuotteita sekä erityisesti kotimaista käsityötä.
Valokotofoorumilta (linkki oikealla) löydät lisää tietoa jäsenistämme ja heidän tarjonnastaan, sekä myös nettikauppamme. Valokotofoorumilta löytyy myös nettikirpputori, johon voit itsekin laittaa myyntiin kirpputoritavaraa, kunhan täytät siellä olevien sääntöjen vaatimukset. Foorumilla voit kysellä ja keskustella palveluistamme sekä henkiseen kasvuun ja hyvinvointiin liittyvistä asioista muutenkin. On myös mahdollista liittyä mukaan osuuskuntaamme jos olet yrittäjähenkinen ja innostunut tuomaan jotain itsellesi tärkeätä tuotetta tai palvelua muille. Olemme perustaneet myös uuden Valokotoyhdistyksen, johon kuka tahansa voi liittyä mukaan. Jokaiselle on jotakin.
Valokoto on uuden maailman yritys ja kun tuet meitä niin tuet samalla itseäsi ja maailman muuttumista paremmaksi paikaksi. Joka kerta kun tilaat palveluksiamme niin me puolestamme voimme oman elämämme kautta auttaa muita ihmisiä ja sinuakin. Suosittelemme lämpimästi työllistämään meitä tässä palvelustyössämme. Tule mukaan nauttimaan palveluistamme.
Valokoto on osuuskunta, jossa työskentelee useita itsenäisiä yrittäjiä. Jokaisella on omat ajatukset elämästä ja asioista ylipäätään. Jokaisella meistä on oikeus tuoda omat näkemyksemme esille niiden ollessa henkilökohtaisia tai yleisiä. Jos kyseessä ovat henkilökohtaiset näkemykset niin voi olla, että muut valokotolaiset edustavat täysinkin erilaisia näkemyksiä ja se on niin hyvä. Pyydämme, että näkemykset vastaanotetaan myös sen esittäjän näkemyksinä, jolloin muillekin jää tilaa luoda omanlaisensa jutut ilman, että toisten näkemykset millään lailla rajoittavat hänen luomistaan.
Vieraskirja löytyy "Yhteystiedot" -sivulta, jonne on pääsy oikealta navigointipalkista. Käy jättämässä tervehdyksesi sinne. Vieraskirja puuttuu yhä mutta palautelomake on otettu taas käyttöön.
LIITY TYÖOSUUSKUNTAAN
Oletko aloittelemassa yritystoimintaa, mutta mietit vielä miten sen tekisit? Sinulla on innostusta ja toimiva idea sekä tahtoa saattaa se asiakkaalle asti. Et hätkähdä vastoinkäymisistä, vaan yrität uudelleen. Olet kykenevä työskentelemään itsenäisesti mutta myös ryhmätyö onnistuu. Olet valmis ideoimaan ja toteuttamaan yhteisiä hankkeita, joiden tarkoituksena on ylläpitää yhteistä yritystä. Liity meihin. Työosuuskunta Valokoto on mahdollisuus niille, jotka haluavat suhteellisen riskittömästi kokeilla siipiään yrittäjänä ja sitä kautta myös jatkaa menestyksekästä yrittäjän uraa. Toimialoja meillä on paljon, mutta voimme räätälöidä myös sinulle sopivia. Lisätietoa annetaan kysyttäessä - yhteystiedot löytyvät Yhteystiedot -sivulta.
Aineisto, teksti, kuvat ja sisältö näillä sivuilla on Osuuskunta Valokodon omaisuutta tai käyttöoikeuden alla. Kaikki oikeudet pidätetään.

© G. Testore
Astu sisään valokotoon ja ole kuin kotonasi















